Lapin kansallispuvut
Tällä hetkellä Suomessa on yli 400 kansallispukua, joista reilut 70 on Suomen Kansallispukuneuvoston hyväksymiä. Puvut ovat sovittuja kokonaisuuksia, joissa on jonkin verran muuntelumahdollisuuksia. Puvusta saattaa olla esimerkiksi erilaisia värivaihtoehtoja.
Kansan- ja kansallispuvuista puhuttaessa Suomi jaetaan ns. länsisuomalais- ja itäsuomalaistyyppisiin pukualueisiin. Lapin alueen kansallispuvut edustavat länsisuomalaista pukuperinnettä. Lapin alueella sijoittuu 5 erilaista kansallispukua, Peräpohjolan, Rovaniemen, Alatornion, Tervolan ja Tornionlaakson puvut. Lappilaisista puvuista vanhin on Peräpohjolan puku vuodelta 1922.
Kansallispuvut syntyivät kansallisuusaatteiden 1800-luvun lopulla. Kansatieteellinen keruutoiminta mahdollisti kansallisten museokokoelmien synnyn. Taiteilijat suunnittelivat pukumalleja kokoelmien pohjalta ja näitä pukuja ryhdyttiin kutsumaan ajan hengen mukaisesti kansallispuvuiksi. Ne on koottu kangasnäytteiden, valokuvien ja perunkirjatietojen perusteella kuvaamaan omavaraistalouden aikaista kansan juhlapukeutumista 1700 -luvulta 1900-luvun alkuun.
Vaateomaisuutta pidettiin talon arvokkaana pääomana 1700- ja 1800-luvulla ja naisten tärkeänä tehtävänä oli kartuttaa vaatevarastoa myötäjäisiksi. Ennen avioliittoa tehdyn varaston piti riittää koko loppuelämäksi. Vaatteet tehtiin käsityönä, työtavat olivat vakiintuneita ja käden taitoja harjoiteltiin koko tyttöiän, koska senaikainen yhteisö arvosti osaamista ja käden taitoja.
Juhlavaatteet tehtiin mahdollisimman arvokkaista kankaista ja puvun osat koristettiin eri tekniikoin, jotka olivat usein alueellisesti omaleimaisia. Yksityiskohtien taidokkaaseen viimeistelyyn, kirjontoihin ja pitseihin käytettiin runsaasti aikaa ja koruihin sekä muihin ostettaviin puvun osiin käytettiin varoja mahdollisuuksien mukaan. Juhlapuvun käyttöaika oli pitkä ja puku muodostui useista osista, jotka oli valmistettu eri aikoina. Arvostetuimpia puvun osista olivat ostetuista kankaista valmistetut ja käsityöammattilaisilla teetetyt puvun osat.
Vastuu kansallispuvuista ja niihin liittyvän perinnekulttuurin säilyttämisestä oli 1890-luvulta saakka Suomen kansallismuseon ja museoviraston virkamiehillä sekä kansallispukuja käyttävillä ja valmistavilla yhteisöillä. Vastuu siirtyi vuonna 1979 Suomen kansallispukuneuvostolle, jonka toiminnan päätavoitteena on kansallispukuihin liittyvän tutkimuksen, dokumentoinnin, koulutuksen, julkaisutoiminnan ja neuvonnan edistäminen.
Kansallispuvun voi valita oman suvun juurien mukaan. Puvun voi valita myös muunlaisin perustein tai mieltymyksin. Kansallispuvun voi valmistaa itse, teettää, ostaa tai vuokrata. Myös vanhan puvun voi kunnostaa tai täydentää lisäosilla. Kansallispukukursseilla voi valmistaa puvun kokonaan itse tai ommella valmiina saatavista tarvikkeista.
Perinne kulkee mukana myös saamelaispuvuissa, mutta ei niin tiukasti säänneltynä kuin kansallispuvuissa. Erona on, että saamelaispuvut eivät kansallispukujen tapaan edusta vain mennyttä aikaa, vaan ovat vielä tämän päivän elävää pukukulttuuria. Nykyään saamenpuvun käyttö rajoittuu yleensä vain juhlatilaisuuksiin, ennen se oli yleisemmin käytetty arkivaate. Jokaisella saamelaisalueella ja -ryhmällä on oma pukunsa, jossa on seudulle tyypillinen malli, koristeet ja värit.
Maria Keskipoikela, TaM, KteO
Kuvat ja tekstit on aikaisemmin julkaistu kirjassa
Paritaskut ja punapaita. Pohjois-Suomen kansallispuvut. Lapin Nuorison Liitto ry. 1997.
Tarkempia tietoja eri alueiden puvuista:
Peräpohjolan naisen kansallispuku
Alatornion naisen kansallispuku
Tornionlaakson naisen kansallispuku
Rovaniemen naisen ja miehen kansallispuku
Tervolan naisen ja miehen kansallispuku