Väylän taiturit -hanke
Taito Lappi ry:n vetämä esiselvityshanke "Väylän taiturit" etsii keinoja Tornionlaakson käsityöperinteen, käsityöhön liittyvien tarinoiden säilyttämiseen, käsityöhön liittyvän hiljaisen tiedon siirtämiseen sekä näillä keinoin paikallisen perinteen tuotteistamisen herättelemiseen ja mahdolliseen tuotteistamiseen asti erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Esiselvityshankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuudet ja tarpeet laajemmalle hankkeelle, hankkia tarkempaa tietoa valitusta kohderyhmästä, sekä haastatella alueella tällä hetkellä toimivia, käsityöperinteessä kiinni olevia toimijoita laajemman hankkeen tietopohjan muodostamiseksi.
Esiselvityshankkeessa hyödynnetään palvelumuotoilun keinoja (erityisesti nopeita kokeiluja ja yhteiskehittämisen työpajoja), toteutetaan kolme työpajaa (Pellossa, Ylitorniolla ja Torniossa, kullakin paikkakunnalla 1 työpaja), ja tuodaan jokivarteen sitoutuvan käsityön tekeminen osaksi työpajan toteutusta. Lisäksi esiselvityshankkeen aikana haastatellaan käsityöperinteen taitajia, kulttuuriperinnön parissa työskenteleviä toimijoita alueelta sekä kädentaitoa Tornionjokivarressa tuotteistavia yrittäjiä.
Hanke toteutetaan syksyn 2024 aikana. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Outokaira Tuottamhan ry:n kautta.
Lisätietoa hankkeesta: hankepäällikkö Laura Laivamaa, laura.laivamaa(at)taitolappi.fi